 On tullut pariin otteeseen kuvattua Kieltolakia Klubilla. Kuten arvata saattaa, meininki oli riehakasta. Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita siunaantui, onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin, vaikka yleisö liikkui varsinkin jälkimmäisellä keikalla välillä hyvinkin vauhdikkaasti.Keikat eivät ole helpompia kuvauskohteita, varsinkin, mikäli ei juurikaan pääse vaikuttamaan valaistukseen. Pimeä on ja lähes kaikki valo tulee artisteista katsoen takaviistosta, ylhäältä. Mikäli valoa tulee etuviistosta, siis soittajista katsoen, se on valkoista ja tulee ylhäältä. Tietenkin täytyy muistaa, että tilaisuus on suunnattu katsojille, ei sille sekopäiselle hihhulille, joka heiluu kameransa kanssa lavan edessä. Herkkyys niin korkealle, kun vain käyttötarkoitus antaa myöden ja hieman alivalottaen, jotta huippuvalot eivät pala puhki. Myöskin kontrasti tavallaan nousee, tai ainakin vaikutelma siitä, jolloin kuvista tulee dramaattisempia, mikäli onnistuu. Kohina tietysti lisääntyy, mutta elämässä on pakko tehdä kompromisseja. Mikäli kuvat on tarkoitettu esim. webbijulkaisuun, jossa kuvaa ei suurenneta, vaan päinvastoin pienennetään, kohina ei välttämättä ole ongelma, koska yksityiskohtia on kuitenkin vähemmän ja voidaan käyttää rajumpia kohinanpoistometodeita. Salamaa oli "pakko" käyttää, koska kohteet, varsinkin laulaja, liikkuvat vilkkaasti. Siitä vaan säätämään alivaloitustta salamaan, jälkiverhon täsmäyksellä tietenkin, koska myös liikettä haetaan kuviin, kohtuullisen pitkillä ajoilla (esim. 1/30-1/10sec). Lähinnä ajan esivalinnalla ja jos haluaa oikein "pysäyttää", niin P:llä. Varmasti moni miettii, miksi ei vain muuta aikaa lyhyemmäksi, muta ainakin omassa työskentelyssäni olen huomannut, että taipuu nopeampaan ja tarkempaan työskentelyyn, vain vaihtamalla "moodia". Tietysti kannattaa myös "fiilistellä" ilman salamaa, koska silloin kuvassa on enemmän väriä ja tunnelmaa. Ainakaan kyseessä olevissa tilaisuuksissa ei hennonut luottaa kaikissa kuvissa vallitsevaan valoon, koska valot eivät olleet staattisia, vaan vilkkuivat ja välkkyivät, välillä valoa oli jopa runsaasti ja välillä taas ei juuri yhtään. Sitä vaan tuurilla ampumaan ja toivomaan, että onnistuu. Mikäli kuvaa vain itselle, voi tietysti mennä sillä oletuksella, että kaikki menee pieleen. Niin kuin se ei muuten menisi?
Salama on tavallaan "varmempi", tosin hyvin usein myös tylsempi. Olisihan se tavallaan mukava kuvata laulajaa, joka seisoisi paikallaan ja olisi pysyvillä valoilla valaistu, voisi käyttää pidempiä aikoja, mahdollisesti jopa pienempää herkkyyttä ja aukkoa. Toisaalta kuvat olisivat tietenkin hyvinkin erilaisia. Kuten arvata saattaa, valovoima on arvossaan. Kuvanvakaaja on kanssa ihan hyödyllinen, kunhan tajuaa sen rajoitteet. Tietysti joku 10-200mm:nen putki 2,8:n valovoimalla ja IS:llä olisi herkullinen, kuten varmasti myös sen ihmeen imaginäärinen hinta. Siis croppi-kennolla. Koska tarjoutui mahdollisuus ottaa kaksi erillistä keikkaa, eri päivinä, tein tietoisen valinnan käyttää ensimmäisellä kerralla 28-135:sta ja toisella 10-22:sta. Valovoimaa ei kummastakaan "suttu"zoomista juurikaan löytynyt, mutta pidemmästä löytyvä IS auttoi ja laajakulmalla muutenkin pystyy pidempiin aikoihin. Monopodi (yksijalkainen jalusta) oli selkeästi oikea valinta, koska sitä käyttämällä pysyi ottaa aukkoa, kahta pidemmillä ajoilla. Tietysti kaikki on päästä kiinni, kuinka nopeasti pystyy muuttamaan kameran suuntausta, vaihtamaan pystykuvasta vaakakuvaan jne. Itse olen päätynyt puristettavalla kahvalla säädettävään "pikakuulaan", joka tosin painaa enemmän, kuin hiilikuituinen jalka. En ole huomannut painopisteen korkeutta ongelmaksi, vaikka myöskin kameran paino, putkineen ja salamoineen, nostaa painopisteen hyvinkin korkealle. Yksijalan kanssa toimiminen on hieman erilaista, kuin normaalilla kolmijalalla huseeraaminen, koska myös omia jalkoja täytyy käyttää tukipisteinä. Mielestäni "perinteinen" asento, tasasivuinen kolmio, ei ole paras. Verkosta löytyy sivusto, missä esitetään erilaisia tapoja muodostaa symbioosi yksijalan kanssa. Tukevuutta haetaan jalan jännityksestä jne. "No, millaisia olivat keikat?", voisi joku kysyä. Ei siinä musiikkiin juurikaan pysty keskittymään, jos yrittää edes jollain tasolla keskittyä kuvaamiseen. Kun kuvaa tulpat korvissa saattaa vaikuttaa musiikillisesti välinpitämättömältä, mutta koska kuitenkin heiluu usein ihan pa-laitteiston edessä, kuulonsa kannattaa mielestäni suojata. Onhan ne kuvat kuitenkin pääasia, vai onko?
|
